Seinäkiipeily
12.4.2008 Seinäkiipeily, Kuortaneen urheiluopisto
Nyt saatiin vauhtiin vuoden 2008 kokonaiskilpailu, kun yhdeksän innokasta heppaa suuntasi kohti Kuortaneen urheiluopiston päätyseinämää. Timo toimi tällä kertaa kisan isäntänä. Paikalla oli ulkopuolinen ohjaaja, jonka nimeä ei taida kukaan enää muistaa. Ohjaaja oli kuitenkin asiansa osaava heppu laumaa johtamaan. Ensiksi aloitimme sovittamaan kiipeilykenkiä jalkoihin. Tehtävä ei ollut niin helppo, kun saattoi kuvitella. Tapsakin yritti vetää kahta oikean kengän tossua jalkoihinsa… No, joka tapauksessa ylikireiden tossujen epämiellyttävä tunne unohtui kiipeilyn aikana.
Ensiksi oli vuorossa harjoitusnousu, joka näytti jo osviittaa, mistä tämä laji on tehty. Käsivarret on kovilla. Gäri taisi tämän asian ymmärtää, kun taktitoi jättäen harjoitusnousun tykkänään tekemättä. Gäri aloittikin kisanousut, joka käytiin punaisella radalla, jossa negatiivista nousua loppupäässä. Kisasäännöiksi sovittiin, että korkeus mitataan alimmista jalasta. Gäri oli pitänytkin kynttilää vakan alla, kun nousu onnistui ripeästi puoleen väliin, jossa alkoi häämöttää negatiivinen kulma. Ko. kohta jäykistikin kilpailijan suorituksen, loppusuorituksen päätyessä "sakki-mattiin." Kiipeilijä ei päässyt eteen, eikä taakse. Niin, kuului kommentti: " en pääse ylemmäs, mä tuun alas!"
Rata osoittautui haastavaksi, koska seuraavilla kilpailijoilla tuli raja vastaan hyvin samoissa kohdissa. Sillä erotuksella, että kukaan muu ei jääny "nalakkiin". Mara pääsi porukasta korkeimmalle, muut sijat jaettiin. Oli edessä seuraava rata, ja edellisistä nousuista oppineen otettiin myös kilpailuaika. Siniseen rataan lähdettiin samassa järjestyksessä kuin edelläkin Gärin noustessa ensimmäisenä. Nousu onnistui ylös asti, jota pidettiin lähes tavoittamattomana saavutuksena ajan ollessa 2:47. Todellinen taso alkoi kuitenkin selviämään, kun Ile tykitti 37°C kuumeessa katon rajaan ajassa 0:54. Kisa oli kokonaisuutena tasainen. Tapsi jäi ainoana puolitiehen, tuloksena yhdeksäs sija.
Tehokas tunti kaiken kaikkiaan, ja aika monelle ainutkertainen reissu. Luulen, että kaikille jäi kisasta hyvä maku. Päivä jatkui vielä vuosikokouksella ja saunomisella.
Kokonaiskilpailu 1/4 2008 alkoi seuraavasti:
1. Mara
2. Ile (0:54)
3. Esa (1:22)
4. Jouni (1:32)
5. Röyhy (1:33)
6. Lassi (1:39)
7. Timo (2:07)
8. Gäri (2:47)
9. Tapsi
Kilpailu koostui kahdesta radasta.
Notpuhe jäsenen sijoitus |
2. rata
|
Ranking pisteet
|
1. Mara |
-
|
12
|
2. Ile |
0:54
|
8
|
2. Esa |
1:22
|
6
|
4. Jouni |
1:32
|
4
|
5. Röyhy |
1:33
|
3
|
6. Lassi |
1:39
|
2
|
6. Timo |
2:07
|
1
|
8. Gäry |
2:47
|
0
|
9. Tapsi |
Putosi
|
0
|
Mara voitti kisan koska pääsi ensimmäisellä radalla pisimmälle. Muut ratkaisivat sijoituksensa toisella radalla ja mukaan otettiin aika.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
- Luettu 5365 kertaa