Pilkki
Pilkkikilpailupäivän-raportti Hirvijärveltä 27.3.2005
Valmistelu ja kokoontuminen
27.3. piti olla päivä jolloin oltaisiin järjestetty NotPuHen ensimmäinen sprinttihiihtokilpailu, mutta lumen äkillisen sulamisen takia jouduttiin siirtymään varasuunnitelmaan. Varasuunnitelmaa ei oltu kyllä suunniteltu, mutta se tehtiin väkisin noin vuorokausi ennen kilpailun starttia. Päätettiin yhdellä puhelinsoitolla pitää hepoille pilkkikisat. Ei muuta kuin kauppaan ostamaan kaikille osallistujille varmuuden vuoksi pilkkivälineet ettei kisaan osallistuminen olisi jäänyt niistä kiinni. Valmisteluaikaa ei ollut hirveästi, mutta tarpeeksi.
Kisapäivän kokoontuminen oli suunniteltu klo 12.30 Koveron Shellille josta olisi tapahtunut yhteislähtö Hirvijärven kisamaastoihin. Lähtömme kuitenkin hieman viivästyi kun päästiin jo tässä vaiheessa päivää kokemaan pakollinen "Järvi-härdelli" eli jokin odottamaton tempaus jonkun Järven veljeksen suorittamana. Tällä kertaa oli veljeksistä kyseessä Ti.Järvi. Allekirjoittanut saapui hakemaan Timoa sovittuna aikana, mutta yllättäen tämä oli vielä silloin onnellisesti perunakattilan ääressä keittämässä itselleen makoisaa ateriaa. Timo oli unohtanut siirtyä kesäaikaan ja siksi hän oli ihan pihalla miksi jo odottelin häntä parkkipaikalla. No, hieman myöhästyneenä saavuttiin kokoontumispaikalle joka oli muuttunut tässä ajassa Gärin pihaan. Siellä huomattiin, että 2 hepoa, jotka olivat ilmoittaneet osallistuvansa hiihtoon niin, olivat jänistäneet tästä tapahtumasta. Toinen kuulemma pelkäsi ottaa kalaa irti koukusta ja toisesta ei tiedetty mitään! Kilpailun kokonaisvahvuus oli lopulta 7 notpuhea ja yksi "ulkopuolinen". Kolmen auton matka kohti Hirvijärveä alkoi.
Kilpailu
Noin kello 13 saavuttiin pilkkipaikalle. Sää oli mitä parhain: aurinkoa pilvettömältä taivaalta, mittarissa ainakin +10 ja lähes tyyni keli! Osaa miehistöä hieman jännitti kuinka jää kestää autolla ajamista, mutta hyvinhän se kesti lopulta. Jäällä ensimmäisenä purettiin autot ja jaettiin pilkkivehkeet kaikille. Tämän jälkeen Lassi kertoi säännöt ja Gäri antoi 2 minuutin pikakurssin pilkkimisestä. Ensikertalaisia kun taisi matkassa olla enemmän kuin "ammattilaisia".
Ensimmäinen tunti
Oli aika siirtyä itse pilkkimiseen! "Lähtölaukauksen" saatuamme aloimme luonnollisesti seuraamaan mihin meidän ammattilaisemme, Lassi ja Gäri, vievät kairansa. Tokihan muut seurasivat perässä luottaen siihen, että he tietävät missä kala liikkuu. Ainoastaan Tapsi jäi auton luo ja kairasi takarenkaan viereen reiän! Lopulta hänkin tuli ns. kala-apajille kun ei oikein näppinyt. Ensimmäiseen puoleen tuntiin kukaan ei oikeastaan saanut kalaa. Osasyynä taisi ainakin muutamilla olla se, että pilkkisyötteinä toimi lähes muumioituneita toukkia jotka ei sittemmin kiinnostanut kaloja. Me amatöörithän emme tienneet minkänäköisiä syöttien piti olla joten pistettiin niitä mitä syöttipurkeista saatiin. Alkuvaiheessa siis päädyttiin lähinnä nauttimaan loistavasta kevätsäästä. Lopulta reikien, vapojen ja syöttien vaihteluruljanssin jälkeen alkoi jo muutama huudahduskin kuulua jäältä. Ensimmäiset fisut olivat nähneet päivänvalon, asialla tietysti meidän ammattilaiset! Amatöörit alkoivat saamaan juonenpäästä kiinni vasta ensimmäisen tunnin täytyttyä. Tässä ajassa oli jo moneen kertaan kerinnyt manaamaan kyseistä lajia, mutta kyllä se kaikille lopulta iloksi muuttui. Allekirjoittanut sai elämänsä ensimmäisen pilkkikalan porukan toiseksi viimeisenä, vain Timo oli vielä silloin ilman saalista.
Toinen tunti
Toisella tunnilla alkoikin sitten kuhina käymään pilkkireikien ympärillä. Mies toisensa perään nosteli ylös noita "merten pieniä samuraita" ja kyttäily toisten kalasaaliiden ympärillä tiivistyi. Osa nosteli kalat äänekkäästi pintaan ja osa oli taktisesti hiiskumatta nostoistaan etteivät muut olisi syöksyneet samoille apajille. Viimeisellä puolella tunnilla alkoi Gärin jalat käymään kuin singeri reikien ympärillä. Gäri oli laskeskellut muiden saaliita ja todennut, että oma saalis ei vielä välttämättä riitä voittoon. Näinollen mies juoksi rauhattomasti pitkin jäätä ja yritti haistella hyviä paikkoja. Viimeisellä kympillä hänen piti vielä kairata jopa uusi reikäkin! Tasan kello 15.30, hieman yli kahden tunnin kisan jälkeen, Lassi päätti kisan ja oli aika lähteä kutkuttavaan punnitukseen.
Punnitus
Punnituksessa hieman epäiltiin, että onko Lassin 10 gramman tarkkuudella mittaava vaaka tarpeeksi tarkka tähän kilpailuun ;) No, kun ei muuta ollut niin siihen oli tyydyttävä. Tiedä sitten oliko Lassi käpälöinyt omaa vaakaansa mutta hänen kokonaissaaliinsa paino kipusi yli haamurajan eli kilon. Tiukin kisa käytiin kolmannesta sijasta jossa saaliiden eroa oli vain 20 grammaa. Allekirjoittanut hävisi pronssin seurueen omalle "särjelle" H.Vaaralle niukasti. Voi kun se viimeisen minuutin näppi olisi noussut ylös :(
Jälkipelit
Kisan kulkua mentiin puimaan maankamaralle nuotion ääreen. Samalla syötiin makkarat ja juotiin... no, kukin joi mitä joi. Ruokailun ohella käytiin pilkkivälineistön myyjäiset. Allekirjoittanut ei halunnut omistaa kuutta pilkkiä ja siksi halusin tavarat pois... ja hyvinhän ne kaupaksi menivätkin. Nyt on lähes kaikilla hepoilla pilkkivehkeet joten tulevien kisojen järjestäminen helpottuu siltä osin. Vatsanahka kireänä sitten lähdettiin kohti Männikköä pitämään vuosikokousta.
Loistavat olosuhteet, hyvä osanotto ja kalaakin tuli. Ei paljon pilkkikisalta enempää voi toivoakaan. Kiitos kaikille jotka kilpailuun viitsivät osallistua eivätkä hätkähtäneet viime hetken lajin vaihdoksesta. Toivottavasti tästä tulisi vaikka yksi yhdistyksen perinnekisoista?
Kisan erikoisuudet:
Harri, suurin kala 260g (affena?). Krapulan aiheuttamasta vapinasta oli hyötyä tässä lajissa.
Tapsi, suurin kiiski 120g. Käytti kahden toukan taktiikkaa.
Ile, 95% saaliista kiiskejä! Olisi ehkä kannattanut vaihtaa reikää kisan aikana.
Gäri, eniten rei'illä käyntejä. Rauhaton poukkoilu vei voiton?
Lassi, taktikoi voiton olemalla hiljaa kun kalaa nousi.
Timo, hiljaista oli nostojen kanssa mutta yks lihavahko affena vei hänet ohi jumbosijan.
Jouni, tasapaksu kisa. Eka tunti pilalle kun oli homeisia toukkia syöttinä....amatööri!
Pilkkikilpailu Hirvijärvellä 27.3.2005. (Pilkkiaika n. 2 tuntia.)
Jäsen | Kokonaispaino |
Ranking pisteet |
1. Lassi | 1020 g | 12 |
2. Arto | 920 g | 8 |
3. Harri | 520 g | 6 |
4. Jouni | 500 g | 4 |
5. Tapio | 440 g | 3 |
6. Timo | 260 g | 2 |
7. Ilkka | 220 g | 1 |
Kilpailun voittaja tulee saamaan palkinnoksi viime vuotisen sählyturnauksen voittopokaalin. Onneksi olkoon!
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
- Luettu 3822 kertaa