Ilkan Hiihto

Kuudennen kokonaiskilpailun lähtölaukaus kuultiin 27.2.2010 Seinäjoella Ilkan Hiihdossa. Kisajärjestäjänä toiminut Ilkka kutsui alunperin Puuhevoset viikkoa aiemmin hiihdettyyn Kauha-hiihtoon Kauhajoelle, mutta -20 asteen pakkasen vuoksi osallistuminen päätettiin siirtää Ilkan Hiihtoon. Keli lämpenikin viikon aikana selvästi ja lauantai-aamuna mittari näytti nollaa. Loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi osanottonsa joutui peruuttamaan muutama kilpailija, joten Puuhevosten iskuryhmä kutistui lopulta kolmeen mieheen: Esa, Timo ja Lassi. Virallisen osakilpailun statuksesta päätettiin kuitenkin pitää kiinni peruuntumisista huolimatta. Haastavassa kelissä voittoon hiihti Timo, toiseksi tuli Lassi ja kolmanneksi Esa.

Kokoontuminen tapahtui aamulla puoli kymmeneltä Törnävän koululla, missä tapahtui ilmoittautuminen kisaan sekä suksien viimeinen voitelu. Lassi kiersi vielä aamulla ympäri Seinäjokea etsien epätoivoisesti nollakelin purkkia. Ilmatieteenlaitos oli luvannut yölle muutaman asteen pakkasta, mutta jo yhdeksältä lämpötila oli -1 ja pohjassa vihreän Powergripin päällä Sininen Specialia -1 -4. Lämpöisempää purkkia löytyi, joten koulun pihassa numerolaput rintaan, suksille viimeinen voitelu ja kohti lähtöpaikkaa. Joskaan tässä vaiheessa mitään ei ollut enää tehtävissä, näillä mentiin.

Lähtölaukaus pamahti klo 10 ja reilut 100 vapaan ja perinteisen hiihtäjää lähti matkaan Kyrkösjärven ympäri. Hiihtotyyli oli päätetty pitää perinteisessä, Puhevosten kilpailukutsun mukaisesti. Alkukiihdytyksestä lähtien oli selvää, että herkällä suksella oltiin matkassa ja matkasta tulisi haastava.

Olosuhteet matkalla vaihtelivat moneen kertaan. Alun suojaisemmalla metsäpätkällä suksi vielä pelasi kohtuullisesti. Lämpötila kuitenkin nousi koko ajan ja taivaalta alkoi vihmoa jäätäviä rakeita. Hieman ennen Kyrkösjärven rantaan tuloa Timon meno oli niin vauhdikasta, että Lassi jäi kolmisenkymmentä metriä ja järvenrantaan tultaessa vielä enemmän. Esa hiihteli juttuporukan letkassa hieman taaempana ja kokeneena Ilkanhiihtäjänä säästeli voimia loppupätkälle. Kyseinen letka pääsi myös Ilkan lehtikuvaan, Esa luuraa letkan perältä että joko pitääs hyökätä...

Juomapaikalta Timo ampaisi matkaan Lassin juuri saapuessa hörppäämään mehua. Loppumatkalla latu oli vaihtelevan liukas ja pitoa ei tahtonut löytyä, ollappa nyt liisterit pohjassa ajatteli moni purkilla matkaan lähtenyt. Lopussa oli taas suojaisampaa pätkää ja siinä suksi pelasi taas paremmin.

Maalissa Timon ja Lassin ero oli tasan minuutti, Esa tuli maaliin hyvävoimaisena, paukkuja oli jäänyt varastoon niin että niillä olisi sivakoinut vaikka toisen 25 km lenkin. Mitali kourassa suunnattiin vielä hernekeitolle ja kunniakirjaa hakemaan, minkä jälkeen hyvillä mielin kotiin palautumaan. Paitsi Timo, jolla oli vielä salibandytuomarointia päälle.

Kilpailija Aika Pisteet
Timo 1:44:42,5 10
Lassi 1:45:43,1 8
Esa 1:54:34,3 6